Valtava musta tyhjyys

              tornien, kattojen yllä

        katedraalin räystäältä demonit huutavat ääneti

                   kun enkelit sitovat ne tiukasti

                                                                    ylistämään vihollisen voimaa

 

    näkymätön liikkuu keskellämme

                 kulkee öisistä ikkunoista, ovista

                                    makuuhuoneista eteishalleista

                        mielemme tyhjiöistä tietoisuutemme rajalle

   ilmavirran koskettamatta

                     

          Laskeutuu sade

                       pyyhkii tomun kaduilta viemäreihin

                                 ukkosen murahdukset

                                            hiljainen huokaus käy

                                                                       kun sade uudelleen synnyttää maan

                       

                    gargoilit hukkuvat

                                           itkevät itsensä uuteen elämään.