Valtava musta tyhjyys
tornien, kattojen yllä
katedraalin räystäältä demonit huutavat ääneti
kun enkelit sitovat ne tiukasti
ylistämään vihollisen voimaa
näkymätön liikkuu keskellämme
kulkee öisistä ikkunoista, ovista
makuuhuoneista eteishalleista
mielemme tyhjiöistä tietoisuutemme rajalle
ilmavirran koskettamatta
Laskeutuu sade
pyyhkii tomun kaduilta viemäreihin
ukkosen murahdukset
hiljainen huokaus käy
kun sade uudelleen synnyttää maan
gargoilit hukkuvat
itkevät itsensä uuteen elämään.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.