Tummat linnut peittivät taivaan

        kaartoivat ilmaa leikaten, repivät auki sen

                                        jonka piti olla jo ehjä.

 Linnut tunsivat minut, vanhan ystävän,

              lähestyivät ja lauloivat kauniisti

   tummia sointuja, pimeyden sointuja,

           ne lauloivat lohtua, hiljaista armoa, 

                        kertoivat tutuista käsistä, edellä kävijöistä

                     muistuttivat omasta kaipauksestani ja kertoivat, Sielläkin itketään.

 

     Minä korotin ääntäni, vastasin linnuille

                 Tämä valo on minun, nämä askeleet maassa, nämä tuoksut, kun kevät herää.

                   Tahdon nähdä kun rakkaani katseeni kohtaa, kuulla lasteni itkut ja naurut.

                     Vaikka kietoisin kasvoni mustin pellavaliinoin en valoa pääsisi pakoon

                                            kun vain silmäni avaan, se lävitse kuultaa

                                                       tahdon kulkea takaisin valoon.

 

Linnut lauloivat kauniisti,

                  tummia sointuja,

                                sulilla sivelivät selkääni.

             Anna taakkasi poistua, sinä voisit jo vaipua maahan ja hengähtää

                      et ole se naula joka pystyssä kantaa, koko maata ja maailmaa

                          ole itsekäs hetken, anna pehmeän unen sinut tuudittaa syliin kuin lapsen

                                    olet valmista viljaa, pian kuulet miten hiljaa voi maailma ollakaan.

             Ilman kipua, huolta tai elämän painoa olet kevyt ja kelluva, kohdussa taas.

                   ota siivistä kiinni niin tanssitaan valssi, viimeinen, kaunis ja loppumaton.

 

Minä katselin lintuja syvälle silmiin, niihin mustiin jalokiviiin

           Nyt lentäkää pois, te laulatte tyhjää,

               Vaikka kokisin kipua, en enää pelkää

            Saan maljani täyteen joka ainoa päivä

            Se vielä ylitse vuotaa, kun muistelen teitä,

                    te Tuonelan linnut, näytitte minulle

                            maailman kaukaiset rajat- ja miten paljon väliin mahtuu

             ihmeitä ja riemua täynnä oleva elämä

                  siinä tuska on pieni hinta

                    kun edes silloin tällöin voi tuntea elämän täydessä voimassaan

                  hurjan rakkauden olemassaoloon

                                      ja miten se räjähtää jokaiseen soluun.

 

                    Linnut kaartavat pois, vielä kuiskien sanoja,

                 tiedän, ne palaavat vielä. 

                    Ja joskus helppo on tarttua

                                       siipiinsä tuttuihin,

                                                 mutta ei vielä, vaan vasta kun aika.