Yksin minä vapisen nämä yöt

           ja odotan että tämä kaupunki

                           painaa polttomerkkinsä minuun

 katson muutamaa tähteä tehtaiden piippujen välissä

      ja joka yö minun unessani ne piiput kaatuu

                           ja niiden sijoille kasvaa

valkoista

   valkoisia neilikoita

 

Meissä jokaisessa asuu se mitä me eniten pelkäämme

                     ja minun varjoni pyrkii olkapääni yli

   minä vielä tyynenä painan sen  takaisin

 

  jokainen aamu hakkaa silmiäni

            sekuntteja kirkkaassa valossa

                                                      se on siunaus jos sataa

   ja ilmaakin saa taas paremmin

 ukkosen jyrinä tyynnyttää

 kai se tuo muistoja

      siitä hiljaisesta paikasta

                     jossa ääni on ihme

 

Meissä jokaisessa asuu se mitä me eniten pelkäämme

    Joka aamu käy kirkkaammaksi

          ja ne sateet harvenee.