Yksin minä vapisen nämä yöt
ja odotan että tämä kaupunki
painaa polttomerkkinsä minuun
katson muutamaa tähteä tehtaiden piippujen välissä
ja joka yö minun unessani ne piiput kaatuu
ja niiden sijoille kasvaa
valkoista
valkoisia neilikoita
Meissä jokaisessa asuu se mitä me eniten pelkäämme
ja minun varjoni pyrkii olkapääni yli
minä vielä tyynenä painan sen takaisin
jokainen aamu hakkaa silmiäni
sekuntteja kirkkaassa valossa
se on siunaus jos sataa
ja ilmaakin saa taas paremmin
ukkosen jyrinä tyynnyttää
kai se tuo muistoja
siitä hiljaisesta paikasta
jossa ääni on ihme
Meissä jokaisessa asuu se mitä me eniten pelkäämme
Joka aamu käy kirkkaammaksi
ja ne sateet harvenee.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.