Tummat linnut peittivät taivaan
kaartoivat ilmaa leikaten, repivät auki sen
jonka piti olla jo ehjä.
Linnut tunsivat minut, vanhan ystävän,
lähestyivät ja lauloivat kauniisti
tummia sointuja, pimeyden sointuja,
ne lauloivat lohtua, hiljaista armoa,
kertoivat tutuista käsistä, edellä kävijöistä
muistuttivat omasta kaipauksestani ja kertoivat, Sielläkin itketään.
Minä korotin ääntäni, vastasin linnuille
Tämä valo on minun, nämä askeleet maassa, nämä tuoksut, kun kevät herää.
Tahdon nähdä kun rakkaani katseeni kohtaa, kuulla lasteni itkut ja naurut.
Vaikka kietoisin kasvoni mustin pellavaliinoin en valoa pääsisi pakoon
kun vain silmäni avaan, se lävitse kuultaa
tahdon kulkea takaisin valoon.
Linnut lauloivat kauniisti,
tummia sointuja,
sulilla sivelivät selkääni.
Anna taakkasi poistua, sinä voisit jo vaipua maahan ja hengähtää
et ole se naula joka pystyssä kantaa, koko maata ja maailmaa
ole itsekäs hetken, anna pehmeän unen sinut tuudittaa syliin kuin lapsen
olet valmista viljaa, pian kuulet miten hiljaa voi maailma ollakaan.
Ilman kipua, huolta tai elämän painoa olet kevyt ja kelluva, kohdussa taas.
ota siivistä kiinni niin tanssitaan valssi, viimeinen, kaunis ja loppumaton.
Minä katselin lintuja syvälle silmiin, niihin mustiin jalokiviiin
Nyt lentäkää pois, te laulatte tyhjää,
Vaikka kokisin kipua, en enää pelkää
Saan maljani täyteen joka ainoa päivä
Se vielä ylitse vuotaa, kun muistelen teitä,
te Tuonelan linnut, näytitte minulle
maailman kaukaiset rajat- ja miten paljon väliin mahtuu
ihmeitä ja riemua täynnä oleva elämä
siinä tuska on pieni hinta
kun edes silloin tällöin voi tuntea elämän täydessä voimassaan
hurjan rakkauden olemassaoloon
ja miten se räjähtää jokaiseen soluun.
Linnut kaartavat pois, vielä kuiskien sanoja,
tiedän, ne palaavat vielä.
Ja joskus helppo on tarttua
siipiinsä tuttuihin,
mutta ei vielä, vaan vasta kun aika.
