kaartoivat ilmaa leikaten, repivät auki sen
jonka piti olla jo ehjä.
Linnut tunsivat minut, vanhan ystävän,
lähestyivät ja lauloivat kauniisti
tummia sointuja, pimeyden sointuja,
ne lauloivat lohtua, hiljaista armoa,
kertoivat tutuista käsistä, edellä kävijöistä
muistuttivat omasta kaipauksestani ja kertoivat, Sielläkin itketään.
Minä korotin ääntäni, vastasin linnuille
Tämä valo on minun, nämä askeleet maassa, nämä tuoksut, kun kevät herää.
Tahdon nähdä kun rakkaani katseeni kohtaa, kuulla lasteni itkut ja naurut.
Vaikka kietoisin kasvoni mustin pellavaliinoin en valoa pääsisi pakoon
kun vain silmäni avaan, se lävitse kuultaa
tahdon kulkea takaisin valoon.
Linnut lauloivat kauniisti,
tummia sointuja,
sulilla sivelivät selkääni.
Anna taakkasi poistua, sinä voisit jo vaipua maahan ja hengähtää
et ole se naula joka pystyssä kantaa, koko maata ja maailmaa
ole itsekäs hetken, anna pehmeän unen sinut tuudittaa syliin kuin lapsen
olet valmista viljaa, pian kuulet miten hiljaa voi maailma ollakaan.
Ilman kipua, huolta tai elämän painoa olet kevyt ja kelluva, kohdussa taas.
ota siivistä kiinni niin tanssitaan valssi, viimeinen, kaunis ja loppumaton.
Minä katselin lintuja syvälle silmiin, niihin mustiin jalokiviiin
Nyt lentäkää pois, te laulatte tyhjää,
Vaikka kokisin kipua, en enää pelkää
Saan maljani täyteen joka ainoa päivä
Se vielä ylitse vuotaa, kun muistelen teitä,
te Tuonelan linnut, näytitte minulle
maailman kaukaiset rajat- ja miten paljon väliin mahtuu
ihmeitä ja riemua täynnä oleva elämä
siinä tuska on pieni hinta
kun edes silloin tällöin voi tuntea elämän täydessä voimassaan
hurjan rakkauden olemassaoloon
ja miten se räjähtää jokaiseen soluun.
Linnut kaartavat pois, vielä kuiskien sanoja,
tiedän, ne palaavat vielä.
Ja joskus helppo on tarttua
siipiinsä tuttuihin,
mutta ei vielä, vaan vasta kun aika.
]]>
pakokaasun väkevä höyry vaihtuu hiljalleen hengityksen kevyeen.
Vain hiljainen oman kehon sykkivä ääni
ehkä pieni kahahdus päätä kääntäessä.
Olen lentänyt vaaran kylkien kipinöissä
jossain ehkä värähdys vihreää kuusen latvojen takana
välillä asvalttia jään alla kuin suuren hauen kylki
pyöriikö se hiljaa maan kuoren alla
kohmeesta välittämätön mammahauki
pelottava vartija jota kukaan ei näe?
Välittääkö se meistä kun me liu´umme pitkin sen suurta kaarevaa selkää?
Nipistely poskissa kun niille leijailee hiljaa pieniä teräviä siruja
taivas on säpäleinä ja avaruus sen takana on valunut sisään
ja minä huomaan että sitä voi hengittää kun hieman totuttelee
pimeyden ja valon kaikki sävyt
alkavat soida ja minä olen soitin
vain hauki kuuntelee.
]]>
et ole vakaa vaakakuppi
etkä osaa kulkea suoraa viivaa
toisella on takki auki
ja toisella taskussa henkistä ja fyysistä pääomaa
et ole tasan etkä paaterissa
et voi koskaan ollakaan
se joka näin väittää ei tunne sitä heilurin liikettä
värisevää henkeä
energiaa joka ei osaa pysähtyä tai valita suuntaa
sattumaa
kaikki ja niin on hyvä
olet siinä hetken ja hetkessä poissa
kuinka siinä hetkessä osaisit olla varma tai viisas
]]>
pakoon pitsistä, pidäkkeistä
irti sanojen kaavoista, pienistä puheista, puutelistoista
ottaa harteilleen horisontti ja sen tummat linnut
karistamalla kirjakielen löydät sydämen kielen
Jättämällä hiotun kätesi jäljen
paljastat sen todellisen merkin
Otat vastaan mitä annetaan, osaatko tehdä siitä kultaa?
]]>tee meistä yhteen kasvaneet onnelliset
petäjänikamaiset, toisiinsa sulautuneet,
joista kirkkaalla ilmalla kuitenkin näkee,
missä toinen alkaa ja toinen loppuu -
vahvemmat kuin osiensa summa,
pelottomat ja luottavaiset
valmiina tekemään sen, mitä toinen ei kuitenkaan koskaan sanoisi
anna minun koskettaa samaa kättä viimeiseen asti,
ja senkin jälkeen kulkea aina hänen vierellään.
On paljon parempaa olla tässä
kissamaisesti venyttelevässä todellisuudessa
heräämässä sun viereltä.
En halua enää juosta
Kun vedin hengästyksissäni sisääni sinut
pupillit laajeni ja silmät herkistyi näkemään
Miten kaunis on yhdenkin askeleen matka
Ja mä lennän tässä paikallani, näetkö
mä lennän ja huudan tätä maailmaa
että kiitos ja haluan lisää
himoa askeleita elämää
]]>
sitten ei enää kosketettu jos joku muu oli paikalla
nostan kädellä sun mielikuvitushuntua
mun oma Fatima
tahtoisin tanssia
näissä seuroissa ei nosteta maljoja
ei ole sallittua maistaa verta eikä ruumista
anna mun haljeta
musta tuntuu, että mä haluan haljeta
]]>
kun pää on köykäinen ja helppo.
Siitä alkaa kotimatka, lentona, liitona,
sitä ennen - askel, askel, jyrkkänä ja armotta,
tulviva koski
askeleita kadulla.
kävelen ja silmät vaeltaa
pientaretta pysähtymättä
tungos ja huuto läpi hiustesi suomujen
pullistuu
vaatien
Muokkaat hahmot Pakotat tunteet
Tunteiden hahmot
Kättelet heitä,
Käyt argumentein
kimppuun kuin pohjan mies
tämä polku on se johon toinen meistä jää!
Avain lukossa siinä leijun
hullu tunne.
minä muistikuvia
kesäyössä soi rakeinen soundi
ja aika pysähtyi niin kuin aina, kun mustarastaista näkee vain nokanpään
henki haisi bisseltä ja silmät sammalsi
ne kertoi sulle että mä olen ihan vitummoinen
mun silmät seisoi vain siksi että sinä olit.
Varpaat paljaana rantavedessä
rinnat paljaana metsäautotiellä
ilman housuja pakarat paleli
ja mua nauratti niin paljon että vatsassa kramppasi
ja halutti niin että alaselässä kuhisi
ehkä yhdeksästä elämästäni elin silloin yhden
ja mua naurattaa,
kun sä tulet kadulla vastaan etkä muista,
kuka tuo on?
]]>älä erkane liian kauas
Olen taipuisaa puuta
lihaa elävää ja virtaavaa verta.
Olen piilossa
katsot tarkkaan,
hämmennyn ja käännän katsetta
sisältä reagoin kuin jokin syttyvä
bensaa tai kuivaa heinää
ainakin tunnet sen tuoksun varoituksena etukäteen.
Väärin käytettynä vaarallinen
sinä olet, ja olen minäkin -
eikä etukäteen voi tietää
kranaatti vai juhlien ylle
leviävä tulikukkien meri
Henkeä haukkoen
ihmeestä kuin viimeistä kertaa.
]]>